09 612 40 300 abilis(at)abilis.fi LAHJOITA
"Kanssamme autat siellä missä tarve on suurin"
Voit tehdä myös lahjoituksen Abilis-säätiön MobilePay-numeroon: 25090. Kiitos, että välität! ❤

Ableismi nousee tietämättömyydestä ja pelosta

Ableismi nousee tietämättömyydestä ja pelosta

Vammaisiin kohdistuva epäluulo, syrjintä ja suoranainen viha kumpuavat kaikkialla maailmassa samoista lähteistä: tietämättömyydestä ja pelosta.

Muistan, kun minulle aikoinaan mummolapaikkakunnallani Alavudella osoitettiin taloa, jonka vintillä oli kuulemma pitkään piiloteltu vammaista lasta, jonka syntymän vanhemmat kokivat niin suureksi häpeäksi, että päätyivät noin julmaan ja typerään ratkaisuun. Tämä esimerkki nousi mieleeni monta kertaa, kun matkustin Abiliksen matkassa Keski-Aasiassa, jossa todella moni vammainen edelleen elää kotiensa eristyksissä. Ei pidä luulla, että me suomalaiset olisimme vapaita vammaisiin liittyvistä ennakkoluuloista ja ableismia esiintyisi vain kehittymättömillä takamailla.

Ableismi on keskuudessamme ja todennäköisesti meistä ihan jokainen on joutunut ja joutuu tekemään töitä sen eteen, että saisi pyyhittyä sen pois kielenkäyttönsä lisäksi myös mielestään. Minä, kuten useimmat muutkin suomalaiset, olen joskus käyttänyt jotain vammaissanaa halventavassa tarkoituksessa. En lähde niitä tässä toistamaan. Miettikää itse: oletteko käyttäneet vammaa virheellisen tai huonon kuvauksena?

Harva meistä on ollut niin nokkela lapsi, että olisi ihan itse nämä pilkkanimet keksinyt. Ne ovat niin yleisiä meidän kulttuurissamme, että ne on helppo oppia. Vaatii suurempaa vaivaa oppia niistä pois. Se ei onnistu, ellei ensin itse tunnusta virhettään. Kaiken yhdenvertaisuustyön suurin este on se, että ihmisten on vaikea myöntää syrjinnän olemassaoloa – ja etenkin sitä, että on itse osallistunut syrjintää. Sen sijaan, että miettisi, mitä pelkoja itsellä liittyy kehitysvammaisuuteen, näkö- ja kuulovammoihin ja autismin kirjoon, helposti ihminen väittää kiven kovaan suhtautuvansa aivan asiaperusteisesti vammaisiin ihmisiin.

Mitä et tiedä, sitä et tiedä. Olen varsin vakuuttunut siitä, että kaikki me, jotka emme päivätyöksemme edistä vammaisten oikeuksia, hyötyisimme perehtymisestä erilaisten vammaisten ihmisten elämään liittyviin erityiskysymyksiin. Tieto ei lisää tuskaa, vaan lievittää pelkoa ja auttaa suhtautumaan asiaperusteisesti vammaisiin ihmisiin, jos sellaisia kohdalle osuu esimerkiksi työkaveriksi tai lapseksi. On sitten muitakin välineitä käsitellä asiaa, kuin torjunta.

Kansalaisyhteiskuntaa ja sen asenteiden muokkausta tarvitaan, jotta vammaisten oikeudet voivat toteutua. Näin opimme toimimaan fiksusti ollessamme tekemisissä vammaisen ihmisen kanssa. Osaamme rekrytoida vammaisen töihin. Osaamme rakastua vammaiseen ihmiseen. Ja osaamme vaatia vammaisten oikeuksien huomioimista arkisissa tilanteissa, kuten tilojen ja tapahtumien suunnittelussa.

Haastan jokaisen opiskelemaan 3.12. kansainvälisen vammaisten oikeuksien päivän kunniaksi vähintään vartin vammaistietoa. Tässä pari lähdevinkkiä, jos et itse tiedä mistä aloittaa:

https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo/autismi
https://www.tukiliitto.fi/tietoa-kehitysvammasta/
https://www.nkl.fi/fi/nakovammaisuus
https://www.kuuloliitto.fi/kuulo/kuulo-ja-kuulovammat/

Rosa Meriläinen

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry pääsihteeri
Abilis-säätiön kummi