Ajankohtaista

Uutisia Abiliksen toiminnasta

Ajankohtaista

SILVAN KUULUMISET

Tervehdykset kaikille! Olen kirjoittamassa viimeistä blogitekstiäni tänä vuonna. Tällä kertaa haluan puhua yrittäjyydestä. Oman yrityksen perustaminen pelottaa jokaista ihan varmasti. Mitä jos yritys ei menestykään? Tätä ei voi etukäteen tietää. Onneksi on olemassa erilaisia yritysmuotoja, kuten toiminimi, kevytyrittäjä tai osuuskunta jne.

Tätä kirjoittaessani, odotan parhaillaan starttiraha-hakemuksen myöntämistä. Starttirahan hakeminen kestää 1-3 viikkoa. Pitää olla liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelma. Starttirahaa voi hakea TE-toimistolta ja sen määrä on noin 700€/kk. Se ei ole paljon, mutta auttaa pärjäämään ensimmäiset kuusi kuukautta. Minä olen perustamassa toiminimeä ja tämä kaikki jännittää kovasti, mutta yritän olla optimistinen. Kyllä kaikki järjestyy, vaikka elämme jänniä aikoja. COVID-19 on vaikuttanut ikävästi moneen alaan ja monet ovat joutuneet konkurssiin. Mutta jotkut yritykset taas ovat menestyneet paremmin kuin koskaan. Pitää uskaltaa ottaa riskejä.

Milloin on oikea aika perustaa oma yritys? Se on hyvä kysymys. Itse ajattelen, että kun meillä on ideoita, joita haluamme myydä eteenpäin. Se voi olla tuote tai palvelu. Tällä hetkellä yritykseni myisi erilaisia palveluja, jotka liittyvät saavutettavuuteen. Minulta saa vaikkapa omaan työhön liittyviä viittomien opetusta ja ilmaisutaito-harjoituksia. Teen myös videoita, joissa viiton tiedotteet viittomakielellä. Suunnittelen ja teen myös lastenohjelmia. Näyttelijänä esiintyminen on minulle luontevaa. Yrityksessäni voin tehdä kaikkea mitä haluan. Minua neuvottiin kuitenkin, että kannattaa rajata yrityssuunnitelmaa. Yhteen asiaan kannattaa panostaa ensin kunnolla ja myöhemmin toimintoja voi aina lisätä jos on aikaa ja resursseja.

Yritysten perustaminen on tavallista koko maailmassa. Kehitysmaissa kauppaa käydään joka paikassa, jopa autoteiden varsilla. Vieraillessani Abilis-säätiön projektimatkalla Ugandassa vuonna 2019 havaitsin, että tällainen yritystoiminta on itsestään selvää. Pitää osata jotakin, jota voi myydä eteenpäin ja tienata elantonsa. Ugandassa liikenne on ruuhkainen, joten autot pysähtyvät usein. Tällöin ihmiset tulevat autoille myymään tuotteita tai suoraan sanottuna varastamaan, jos auton ikkunat ovat auki. Ugandassa sain kauniin korin ja kulhon epilepsia-ryhmältä.

Yrityksen pyörittäminen vaatii ehkä itseluottamusta ja itsenäistä otetta, jos ei ole kumppania mukana. Minä en ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä mutta viime vuosina olen miettinyt asiaa. Perheellisenä olen myös tajunnut, että tahdon yrittäjäksi, koska haluan päättää omasta aikataulustani. Yrittäjyys antaa minulle vapauden päättää työaikani. Tätä kirjoittaessani olen saanut positiivisen päätöksen yritykseni starttirahalle.

Tervetuloa tutustumaan yritykseeni: Silva Belghiti Productions Facebookissa tai Instagramissa.

Toivon kaikille ihanaa loppusyksyä!
Terveisin,
Silva Belghiti, Abilis-säätiön kummi

SILVAN KUULUMISET

Tervehdykset jälleen! Toivottavasti kaikilla on ollut hieno kesä? Meidän kesä meni mukavasti mutta ihan liian nopeasti. Vierailimme erilaisissa paikoissa, kuten Lapissa, jossa retkeilimme tuntureilla. Vauvamme viihtyi kantorinkassa hyvin. Kesän aikana ajoimme yhteensä 4000 km. Lue lisää…

Tervehdykset kaikille!

Minun Ugandan reissusta on jo yli vuosi. Vierailin Abiliksen kummin roolissa viikon matkalla Ugandassa maaliskuussa 2019.
Lyhyt esittely tähän alkuun itsestäni. Olen Silva Belghiti, 31-vuotias viittomakielinen. Valmistuin teatteritaiteen maisteriksi teatterikorkeakoulusta vuonna 2018. Lue lisää…

Viime vuonna Abilis rahoitti yli 300 vammaisjärjestön projektia

Abilis on koonnut yhteen vuoden 2019 tulokset, toiminnot ja aikaansaannokset. On ollut kiinnostavaa selvittää, missä määrin projektit ovat onnistuneet ja miten vammaisjärjestöt ovat niistä hyötyneet. Yhteensä yli 300 kehitysmaiden vammaisjärjestöä sai vuoden aikana tukea ja lähes 30 000 vammaista henkilöä pääsi osallistumaan projekteihin. Kehitysmaissa vammaisjärjestöt ovat perinteisiä suomalaisjärjestöjä pienempiä, mutta silti tämä on iso määrä! Lue lisää

ABILIS ON KETTERÄ RAHOITTAJA

Tämä kevät on ollut maailmanlaajuisesti erilainen koronaviruksen takia. Työt ovat siirtyneet toimistoilta koteihin. Abiliksen henkilökunta on myös joutunut etsimään vaihtoehtoisia kommunikaatio- ja kokoustapoja.
Monista haasteista huolimatta Abilis on rahoittajana reagoinut pandemiaan nopeasti ja ketterästi. Olemme maalis-huhtikuun aikana tehneet 30 projektirahoituspäätöstä ja kymmenkunta hakemusta on parhaillaan käsittelyssä. Tällä hetkellä Abilis on tukenut Covid-19 projekteja yhteensä noin 135 000 eurolla. Projektien kautta tiedotetaan koronaviruksesta ja siitä, miten suojautua tartunnalta. Lue lisää

Blogi
ROSA MERILÄINEN

Ableismi nousee tietämättömyydestä ja pelosta

Vammaisiin kohdistuva epäluulo, syrjintä ja suoranainen viha kumpuavat kaikkialla maailmassa samoista lähteistä: tietämättömyydestä ja pelosta.

Muistan, kun minulle aikoinaan mummolapaikkakunnallani Alavudella osoitettiin taloa, jonka vintillä oli kuulemma pitkään piiloteltu vammaista lasta, jonka syntymän vanhemmat kokivat niin suureksi häpeäksi, että päätyivät noin julmaan ja typerään ratkaisuun. Tämä esimerkki nousi mieleeni monta kertaa, kun matkustin Abiliksen matkassa Keski-Aasiassa, jossa todella moni vammainen edelleen elää kotiensa eristyksissä. Ei pidä luulla, että me suomalaiset olisimme vapaita vammaisiin liittyvistä ennakkoluuloista ja ableismia esiintyisi vain kehittymättömillä takamailla.

Ableismi on keskuudessamme ja todennäköisesti meistä ihan jokainen on joutunut ja joutuu tekemään töitä sen eteen, että saisi pyyhittyä sen pois kielenkäyttönsä lisäksi myös mielestään. Minä, kuten useimmat muutkin suomalaiset, olen joskus käyttänyt jotain vammaissanaa halventavassa tarkoituksessa. En lähde niitä tässä toistamaan. Miettikää itse: oletteko käyttäneet vammaa virheellisen tai huonon kuvauksena?

Harva meistä on ollut niin nokkela lapsi, että olisi ihan itse nämä pilkkanimet keksinyt. Ne ovat niin yleisiä meidän kulttuurissamme, että ne on helppo oppia. Vaatii suurempaa vaivaa oppia niistä pois. Se ei onnistu, ellei ensin itse tunnusta virhettään. Kaiken yhdenvertaisuustyön suurin este on se, että ihmisten on vaikea myöntää syrjinnän olemassaoloa – ja etenkin sitä, että on itse osallistunut syrjintää. Sen sijaan, että miettisi, mitä pelkoja itsellä liittyy kehitysvammaisuuteen, näkö- ja kuulovammoihin ja autismin kirjoon, helposti ihminen väittää kiven kovaan suhtautuvansa aivan asiaperusteisesti vammaisiin ihmisiin.

Mitä et tiedä, sitä et tiedä. Olen varsin vakuuttunut siitä, että kaikki me, jotka emme päivätyöksemme edistä vammaisten oikeuksia, hyötyisimme perehtymisestä erilaisten vammaisten ihmisten elämään liittyviin erityiskysymyksiin. Tieto ei lisää tuskaa, vaan lievittää pelkoa ja auttaa suhtautumaan asiaperusteisesti vammaisiin ihmisiin, jos sellaisia kohdalle osuu esimerkiksi työkaveriksi tai lapseksi. On sitten muitakin välineitä käsitellä asiaa, kuin torjunta.

Kansalaisyhteiskuntaa ja sen asenteiden muokkausta tarvitaan, jotta vammaisten oikeudet voivat toteutua. Näin opimme toimimaan fiksusti ollessamme tekemisissä vammaisen ihmisen kanssa. Osaamme rekrytoida vammaisen töihin. Osaamme rakastua vammaiseen ihmiseen. Ja osaamme vaatia vammaisten oikeuksien huomioimista arkisissa tilanteissa, kuten tilojen ja tapahtumien suunnittelussa.

Haastan jokaisen opiskelemaan 3.12. kansainvälisen vammaisten oikeuksien päivän kunniaksi vähintään vartin vammaistietoa. Tässä pari lähdevinkkiä, jos et itse tiedä mistä aloittaa:

https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo/autismi
https://www.tukiliitto.fi/tietoa-kehitysvammasta/
https://www.nkl.fi/fi/nakovammaisuus
https://www.kuuloliitto.fi/kuulo/kuulo-ja-kuulovammat/

Rosa Meriläinen

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry pääsihteeri
Abilis-säätiön kummi

Lukutaito on avain itsenäiseen elämään

Vammaisten tyttöjen perusopetuksen ja vammaisten naisten luku- ja kirjoitustaidon edistäminen ovat Abiliksen painopisteitä. Abiliksen tavoitteena on edistää vammaisten osallisuutta. Nyky-yhteiskunnassa se ei ole mahdollista ilman lukutaitoa.

Vammaisten tyttöjen ja naisten lukutaidon esteenä ovat paitsi asenteet, myös käytännölliset esteet. Molempia voidaan taklata. Minulla oli onni tavata Abiliksen järjestämässä johtajakoulussa Tadzhikistanissa vaikuttava vammainen naisjohtaja, joka oli ammatiltaan opettaja. Hän näytti esimerkillään koulutuksen merkitystä ja koulutuksen tasa-arvoa: miten matematiikka on tärkeää vammaisille tytöille ja naisille.

Abilista tukemalla annat kehitysmaiden vammaisille naisille mahdollisuuden tukea itse itseään. Nousta johtoon, tulla näkyväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Ihmiseksi, joka parantaa kaikkien vammaisten asemaa omassa kotimaassaan.

Maailman lukutaidottomista suurin osa on naisia

Lukutaito on tie menestykseen niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla, lukutaidottomuus puolestaan helposti pitää ihmisen köyhyydessä, alisteisessa asemassa yhteiskunnassa. Lukutaidottomuus on maailmalla valitettavan yleistä. Maapallon väestöstä 16 prosenttia on lukutaidottomia. Lukutaidottomista aikuisista naisia on 64 prosenttia. 11 maassa lukutaidottomia on yli puolet asukkaista. Lukutaidottomuutta ei voi edistää sulkemalla vammaiset ulos lukutaidon edistämiskampanjoista. Lukutaidon on oltava kaikkien taito.

Pääsy kouluun on tietysti tärkeä ensimmäinen askel lukutaidon saavuttamisessa. Kouluikäisestä väestöstä 9 % ei käy koulua. Koulujen olisi oltava esteettömiä, vanhemmilla tulisi olla konkreettisesti mahdollisuus viedä lapsensa kouluun – ja heillä on oltava siihen myös motivaatio. Lukutaidon hyödyt on näytettävä: miten jokainen lapsi voi oppia, jos opetus on hyvää ja saatavilla on oikeat välineet. Miten lukutaito vie lukevan vammaisen tytön eteenpäin elämässään.

Monessa kehitysmaassa koulut eivät käytännössä pysty tarjoamaan niin laadukasta opetusta, että oppi menisi perille. Yleistä on esimerkiksi se, että luokassa on yli 50 oppilasta, eikä koulussa ole sähköä ja puhdasta juomavettä. Tyttöjen koulunkäyntiä estää myös kuukautissuojien ja vessojen puute.

Mitä kaikkea lukutaito ihmiselle antaa?

Luku- ja kirjoitustaito edistää sekä kriittistä ajattelua että empatiaa. Se kehittää yksilön harkintakykyä. Lukutaito auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa, näkemään eri asioiden väliset yhteydet. Lukutaito on perusta monille muille kansalaistaidoille.

Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Erityisen tärkeää on äitien lukutaito. Siten Abiliksen valinta tukea strategisesti nimenomaan vammaisten naisten ja tyttöjen lukutaitoa on järkevää.

Koulutetut aikuiset saavat todennäköisemmin töitä. Lukutaidon ansiosta he myös tekevät todennäköisemmin töitä turvallisemmissa oloissa ja paremmilla ehdoilla. Lukutaidon edistäminen tukee siis myös Abiliksen työtä vammaisten työllisyyden kohentamiseksi. Lukutaito on ihmisoikeus ja se vähentää vammaisten syrjintää ja syrjäytymistä.

Rosa Meriläinen
pääsihteeri
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry
Abilis-säätiön kummi

Tietoa lukutaidosta: lukukeskus.fi
Tietoa Abiliksesta: abilis.fi

Pandemian hellittäessä avuntarve on yhä suurempi

Koronakriisin aiheuttama lama voi aiheuttaa heikoimmin toimeentulevissa maissa nälänhädän, jossa pahimmin kärsivät he, joilla ei ole mitään. Kehitysmaissa vammaiset ihmiset joutuvat usein kerjäämään kadulla ja heillä ei todella ole mitään: ei edes oman perheen tukea, saati koulutusta.

On inhimillistä ja oikein pitää huolta siitä, ettei inhimillinen katastrofi käy kohtuuttomaksi köyhissä maissa. Sixten Korkman on peräänkuuluttanut valistunutta itsekkyyttä: globaali keskinäisriippuvuus tarkoittaa sitä, ettei ole Suomenkaan etu antaa terveyden, hyvinvoinnin ja talouden kehitysmaissa entisestään romahtaa.

YK:n ruokaohjelman WFP:n johtaja varoittaa nälänhädästä, jossa 300
000 ihmistä voi kuolla nälkään joka ikinen päivä ja jossa ihmiset joutuvat myymään viimeisen omaisuutensa hengissä pysymiseen. Nyt on siis mitä tärkeintä pitää huolen toimivista kehitysyhteistyöhankkeista, joita mm. Abiliksella on.

Osallistu poliittiseen keskusteluun, vaadi päättäjiltä kehitysyhteistyötä ja globaalia solidaarisuutta. Muistuta vammaisten oikeuksista. Kerro päättäjille, mitä toivoisit heidän tekevän.
Twiittaa tai lähetä heille sähköpostia. Käytä aihetunnistetta #LeaveNoOneBehind ja kerro, kenestä sinä olet huolissasi.

Esimerkiksi heinäsirkkojen koettelemassa Etiopiassa, jossa minunkin lahjoittamillani varoilla on hankittu vammaisille ihmisille kangaspuita, on kuluneena talvena ollut käynnissä onnistunut Abiliksen tukema
hanke: Hope for the Blind on etiopialainen vammaisjärjestö, joka tuottaa villakangasmattoja ja työllistää kutojina näkövammaisia.
Mahdollisuus työhön ja toimeentuloon on nyt olennaista kehitysmaiden vammaisille.

Abilis tukee satoja pieniä vammaisjärjestöjä Afrikassa ja Aasiassa.
Yksittäiset projektirahoitukset ovat pieniä, keskimäärin alle 8 000 euroa, mutta tehokkaita. Tämä rahasumma on mahdollistanut konkreettisten projektitoimintojen toteutuksen, kuten koulutusta vammaisille henkilöille ja heidän perheenjäsenilleen, materiaalin ja laitteiden hankintaa sekä erilaista tukea toimeentulon ylläpitoon ja elinolosuhteiden kohentamiseen kehitysmaaolosuhteissa. Lahjoittamalla Abilikselle voit olla varma, että tuki menee perille ja vaikuttaa. Tee
lahjoitus: www.abilis.fi/lahjoita/ [1]

Monet suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt tekevät koronan vastaista työtä esimerkiksi levittämällä ajantasaista tietoa, tukemalla pakolaisasutusalueita, tarjoamalla hätäapua ja rahoittamalla terveydenhuollon palveluita. Kehitysyhteistyö ja kansalaisyhteiskunta tarvitsevat puolustajansa, vaikka itse kullakin voi olla huoli myös omasta ja läheisten terveydestä ja taloudesta.

Pandemian hellittäessä avuntarve tulee olemaan entistäkin suurempi kehittyvissä maissa, missä yhteiskunnan turvaverkot ovat vasta rakenteilla. Nyt ei ole käpertymisen, vaan globaalin solidaarisuuden – tai Korkmanin sanoin valistuneen itsekkyyden – aika.

Rosa Meriläinen

Sinun täytyy astua johtoon

Yksi hienoimmista kokemuksistani Abilis-yhteistyössä on ollut vammaisten johtajakoulutukseen osallistuminen Tadzhikistanissa. Mukana oli useita aktiiveja, jotka olivat kokeneita kampanjoijia, todellisia esikuvia omassa yhteisössään ja valmiina astumaan johtoon. Yhteinen ideointi ja esimerkiksi viestintäkoulutus antoi konkreettisia välineitä edistää vammaisten asiaa, kuten oikeutta koulutukseen ja rakennetun ympäristön esteettömyyttä.

Samanlainen johtajakoulutus tekisi tietysti kaikille hyvää. Olen itse oikea broileri: ollut tekemässä ammattimaista yhteiskunnallista vaikuttamista jo teini-iässä. Siitä pitäen olen rakentanut ja vaalinut verkostojani. Tunnen henkilökohtaisesti ison osan suomalaisista poliitikoista. Tunnen poliittisen järjestelmän hyvin ja saan ääneni kuuluviin. Tiedän varsin kipeästi, että tämä tilanne ei ole yleinen.

Vaikka Suomi on demokratia ja oikeusvaltio, meilläkin useimmat kansalaiset ovat sivussa yhteiskunnallisen vaikuttamisen ytimestä. Kansalaisjärjestöissä ei ole suoria kontakteja päättäjiin, eikä tietoa siitä, koska on oikea aika vaikuttaa.

Vaikuttamisen esteet ovat vammaisilla konkreettisia. Tiedonsaanti ei toteudu, jos saavutettavuusdirektiivin toimeenpanossa vitkastellaan tai koko asiaa ei oteta vakavasti. Suurin osa päätöksistä tehdään kokoushuoneissa, joissa ei ole yhtään vammaista läsnä. Me tarvitsemme lisää vammaisia johtajia ja vammaisia poliitikkoja kaikkialle maailmaan.

Jos vammaiset eivät ole mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, vammaisten asiat unohtuvat aivan liian helposti. Muutenkin me lobbarit kuulemme usein olevamme liikkeellä joko liian aikaisin tai liian myöhään, tai sitten asiamme on vääränkokoinen ja kuuluu jollekin muulle. Kuinka iso asia tämä on? Kuinka monta ihmistä tämä koskee? Paljonko asian hoitaminen maksaa?

Vähemmistön ihmisoikeudet ei koskaan ole pieni asia ja jokainen päivä on oikea aika edistää vammaisten oikeuksia. Parhaiten tämän tietävät vammaiset itse. Meidän muiden tehtävä on nostaa vammaisia johtoon ja kuunnella mitä vammaisilla on sanottavanaan.

Vietettyäni aikoinaan innostavan päivän tadzhikistanilaisten vammaisaktiivien kanssa seminaarihuoneessa, totesin lähtiessä olevani väsynyt jouduttuani istumaan sisällä koko päivän. Niin vähän oli ymmärrystä tarttunut päivän aikana päähäni. Olimmehan keskustelleet paljon juuri esteellisyydestä: siitä miten moni Keski-Aasian vammainen on kotinsa vankina, kun pyörätuolilla ei pääse rappusia alas. ”Siihen me ollaan totuttu”, vastasikin yksi vammaisista nuorista minulle. Sillä hetkellä ymmärsin sentään vaieta.

Olen valmis puhumaan vammaisten puolesta. Mutta tärkein tehtäväni on vaikuttaa siihen, että vammaisten oma ääni vahvistuu. Yksi tapa toteuttaa tätä tehtävää on tukea Abiliksen työtä – jotta kehitysmaiden vammaiset saisivat tietoa ja välineitä vaikuttaa yhteiskuntaan.

Oma työkalu, oma raha

Filosofi Simone Weil on kirjoittanut, että ihmisen on saatava omistaa oma työkalunsa, jolla valmistaa. Kirjailija Virginia Wolf on kirjoittanut, että nainen tarvitsee oman huoneen ja oman rahan, jotka turvaavat työrauhan ja itsenäisyyden. Minä kirjoitan: ihminen tarvitsee hänen puolellaan olevien ihmisten yhteisön. Muuten hän ei koe olevansa turvassa ja rakastettu. Nämä perusasiat puuttuvat monelta maailman vammaiselta naiselta.

Työkalut muuttuvat. Olen jaksanut kohta neljäkymmentä vuotta hämmästellä lapsena Turun linnan kolme Katariinaa -kirjasta lukemaani kertomusta siitä, kun puolalainen prinsessa Katariina Jagellonica lanseerasi haarukat Suomeen. Sotilaiden hienomotoriikka ei ollut 1500-luvulla vielä aivan eurooppalaisten hovien tasolla, sillä haarukoista seurasi vakavia terveysongelmia. Sotilaat tökkivät kitalakensa verille haarukan piikeillä. Nykypäivän sotilailta vaaditaan tuohon verrattuna jo melkoista sorminäppäryyttä.

Kirjoituskoneenkin historia on ällistyttävä. Jokaisen tietotyöläisen työn perusta – näpyttely – keksittiin 52 kertaa, ennen kuin kone päätyi tuotantoon asti. Kaupallista potentiaalia ei ollut, kun halpaa naistyövoimaa oli saatavilla konttoreihin kopioimaan asiakirjoja käsin. Koneen hinnan ja käyttötehokkuuden on aina ylitettävä käsityön arvo, ennen kuin se on voinut levitä.

Koti- ja pienteollisuus, käsityöt ovat usein ratkaisu heikossa yhteiskunnallisessa asemassa oleville naisille, jotka eivät pääse kodin ulkopuolelle työhön. Naisten osuuskunnat ovat olleet monin paikoin se ratkaisu, jolla tähän tilanteeseen on voitu tuoda yhteisön tukea ja turvaa. Vertaisten apua ja siten yhdessä tekemisen iloa.

Olin taannoin perhelomalla Gambiassa ja siellä lempiyritykseni oli rannalla päivystänyt naisten osuuskunta, joka teki mehuja ja smoothieita. Siellä oli kiva käydä ostoksilla ihan siksi, että naisilla tuntui olevan hauskaa keskenään. Vein myös heille vauvanvaatteita ja -lääkkeitä.

Abiliksen matkassa olen nähnyt, miten vammaisille naisille voidaan tarjota työvälineitä, oman rahan ansaitsemiseen vaadittavaa osaamista ja yhteisön tukea. Hetki sitten laitoin teeheni kirgisialaisten vammaisten yhteisöltä ostamaani hunajaa. Mehiläisenhoito on tyypillinen esimerkki ammatista, joka vaatii alkupääoman lisäksi koulutusta.

Siivosimme eilen makuuhuonetta. Viikkasin omalle paikalleen Kirgisiasta Abiliksen matkassa hankkimani huivin ja Tadzikistanista saamani laukun, jotka molemmat ovat vammaisten naisten taidokkaasti kirjomia. Kirjonta on tyypillinen esimerkki käsityöstä, joka vaatii osaamista, mutta jonka ansaintamalli on vaativa: koneet osaavat nykyään niin paljon, ettei kaikkialla olla valmiita maksamaan siitä riittävästi. La Bohème -oopperan Mimikin kuoli köyhyyteen, vaikka kirjoi kauniita kukkasia.

Etäältä on vaikea neuvoa, mikä toimii. Mikä taito todella elättää. Abilis toimii viisaasti auttaessaan paikallisia vammaisten yhteisöjä, vammaisten omia järjestöjä.

bursa escort