top of page
Etsi

Vammaiset kriisin keskellä Ukrainassa

Päivitetty: 29. jouluk. 2022

Ukrainassa vammaiset ovat jääneet pahasti heitteille. Monet vammaiset elävät yhteiskunnan esteiden takia usein eristyksissä joko kotonaan tai laitoksissa. Kriisin keskellä humanitaarinen apu ei tavoita heitä samalla tavoin kuten vammattomia ihmisiä.


YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:N mukaan yli kahdeksan miljoonaa ihmistä on joutunut Ukrainassa jättämään kotinsa. Näistä 6,5 miljoonaa on sisäisesti paossa.


Abilis-säätiö on rahoittanut Vinnitsan kaupungissa toimivaa Parostok-nimistä vammaisjärjestöä. Järjestö on perustanut kaupunkiin tukikeskuksen vammaisille pakolaisille.

10 000 euron projektirahoituksen turvin on tarjottu neuvoja ja psykologista tukea. Ihmisille on järjestetty myös taidetunteja, joilla yritetään järjestää mielekästä tekemistä vaikeissa olosuhteissa. Myös ihan konkreettista ruoka- ja lääkeapua on jaettu.


Itä-Ukrainassa sijaitsevassa Harkovin kaupungissa vammaisjärjestöt ovat eläneet sotatoimien keskellä helmikuusta lähtien. Aluetta on pommitettu lähes päivittäin. Vammaiset ovat jääneet loukkuun niin yksityisasuntoihin kuin laitoksiin. Alueen vammaisjärjestöjen toiminta on keskittynyt vammaisten ihmisten sekä heidän perheidensä evakuointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että etsitään vammaisia ihmisiä, annetaan ruokaa, apuvälineitä ja lääkkeitä, sekä kuljetetaan vammaisia ihmisiä turvallisimmille alueille. Samalla koko prosessin aikana annetaan myös sosiaalista ja juridista neuvontaa.


Köyhissä ja epävakaissa yhteiskunnissa ja konflikteissa vammaiset ihmiset ovat usein täysin ulkona poliittisesta päätöksenteosta. Tämä pätee myös Ukrainassa. Vammaisten tilannetta ei ole huomioitu esimerkiksi pelastussuunnitelmissa, eikä tietoa jaeta saavutettavalla tavalla, kuinka toimia kriisitilanteessa.


Keväällä 2022 Ukrainan paikalliset vammaisaktivistit keräsivät vammaisryhmiä kokoon ja antoivat koulutusta kansalaisvaikuttamisesta; kuinka saada apua, puhua vapaasti ja tunnistaa omat oikeutensa. Ryhmässä oli myös henkilöitä, joilla oli puheen tuottamiseen liittyviä vaikeuksia. Heille annettiin ilmaisuun liittyvää opetusta.


Ukrainan konfliktissa vammaiset lapset ovat olleet yksi eniten kärsineistä ryhmistä. Jatkuvat pommitukset luovat pelkoa ja turvallisuus on järkkynyt, mikä heikentää sekä terveiden että erityisesti vammaisten lasten kehitystä. Sota on muuttanut monen vammaisen lapsen ja heidän perheensä arjen pysyvästi.


Konfliktissa myös monen vammaisen lapsen vanhemman kyky huolehtia lapsista heikkenee. Ukrainalaisten vammaisjärjestöjen toiminta onkin ensiarvoisen tärkeää, sillä he tavoittavat perheitä ja pystyvät tukemaan heitä. Abilis-säätiö tukee näitä järjestöjä.


Ukrainan sota ei ole ohi ja apua tarvitaan edelleen. Niin päivittäisestä elämästä selviämiseen kuin jälleenrakennukseen.





Marina Kitaigorodski

Abilis-säätiön ohjelmakoordina



Kansikuva: Gayatri Malhotra / Unsplash








106 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page