Vammaisuus syntyy erilaisten yksilöiden ja yhteiskunnan ja ympäristön esteiden törmätessä toisiinsa. Ympäristö vammauttaa, mutta sanelee myös ehdot sille, miten vammaiset ihmiset yhteiskunnassa näkyvät.
Matkustin tammikuussa Abiliksen hallituksen jäsenenä viikoksi Nepaliin, tutustumaan Abiliksen rahoittamiin hankkeisiin Katmandussa ja Katmandun laakson alueella. Vietimme huomattavan paljon aikaa pikkubussissa istuen ja kalaparven lailla virtaavaa ja soljuvaa liikennettä seuraten. Näin viikon aikana yhdet liikennevalot, mutta suojateitä en muista nähneeni lainkaan. Jalkakäytäviä oli toisinaan, mutta ne olivat kapeita, kuoppaisia, täynnä tavaraa ja pinnoitettu milloin milläkin, jos nyt ylipäätään jotain pinnoitusta oli.
Turvaton liikenne ja huonokuntoinen infrastruktuuri paitsi aiheuttavat paljon liikenneonnettomuuksia ja vammaisuutta, myös rajoittavat vammaisten ihmisten arkea ja elämää.
Kathmandun kadut olivat paikoin erittäin huonokuntoisia.
Apuvälineiden saaminen on vaikeaa ja niitä jakaakin usein ulkomaiset avustusjärjestöt tai valtion toimijat, jotka nekin yleensä saavat apuvälineet ulkomailta lahjoituksina. Tapasimme Katmandun lentokentän lähellä kaksi selkäydinvammaisten järjestöä, jonka jäsenillä oli kyllä hyvät, modernit pyörätuolit, mutta ei juurikaan katuja tai julkisia tiloja, joihin pyörätuolia käyttäen päästä.
Mitä kauemmas kaupungin keskustasta ajoimme, sitä selvemmäksi kävi, että itsenäinen liikkuminen on vammaisille ihmisille Nepalissa äärimmäisen vaikeaa. Monsuunisateet ovat runsaat ja niihin on varauduttu kaivamalla teiden ja talojen väliin ojia, jotka muistuttivat välillä suurta katuojaa ja toisinaan jo lähes vallihautaa, jonka leveys ja syvyys oli useampia metrejä. Kadulta talon portaille oli useimmiten viritetty betonista valettu epätasainen levy tai laatta vailla sen kummempia kaiteita.
Matkamme aikana tapasimme monia vammaisryhmiä.
Tapasimme matkalla Abiliksen paikallisten vammaisten neuvonantajien ryhmän COLDE:n, joka arvioi Abiliksen saamat hankehakemukset. Näihin vammaisiin asiantuntijoihin kuului kuuro, sokea, heikkonäköinen ja kaksi liikuntaesteistä, mutta kävelevää henkilöä. Viikon huipennus oli yhdessä Suomen suurlähetystön kanssa järjestetty koulutus, jonka yhteydessä pidettiin verkostoitumistilaisuus, johon oli kutsuttu laajasti Nepalin vammaisjärjestöjen edustajia sekä vammaisia asiantuntijoita kehitysyhteistyösektorilta. Useiden kymmenien osallistujien joukossa oli yksi ainoa pyörätuolin käyttäjä.
Abilis tekee hyvää yhteistyötä Suomen suurlähetystöjen kanssa vammaisten henkilöiden oikeuksien edistämiseksi ulkopolitiikassa. Meillä oli yhteinen tapahtuma Nepalin lähetystössä tutustuen paikallisiin vaikuttajiin.
Olin toki tiennyt ja ymmärtänyt, että ympäristön esteet synnyttävät vammaisuutta eri tavoin eri ympäristöissä. Huonojen teiden ja vaarallisen liikenteen keskellä vammaisten liikkuminen on vaivalloista tai mahdotonta. Viikko Nepalissa kuitenkin sai minut oivaltamaan, että ympäristön esteet heijastuvat voimakkaasti myös siihen, miltä vammaisliike näyttää ja ketkä vammaisia ihmisiä kulloinkin edustavat. Nepalin vammaisliike näyttäytyi minulle kävelevien vammaisten liikkeenä.
Tytti Matsinen
Abilis-säätiön hallituksen jäsen