Etsi
  • Abilis

Lukutaito on perusoikeus

Päivitetty: 25. maalisk.

Abiliksen kumppanijärjestö Etiopiassa Ethiopian Women with Disabilities National Association (EWDNA) tarjoaa vammaisille naisille vertaistukea, erilaisia koulutuksia ja tietoutta vammaisten oikeuksista.

EWDNA on järjestänyt esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitokurssin vammaisille naisille, joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta käydä koulua tai osallistua ylipäätään mihinkään toimintaan kodin ulkopuolella. Syynä eristäytyneisyyteen ovat vanhempien kielteiset asenteet vammaisuutta kohtaan, ylihuolehtiminen ja tietämättömyys vammaisten mahdollisuuksista. Luku- ja kirjoitustaitokurssi mullisti osallistujien elämää, sillä monet heistä tapasivat ensimmäistä kertaa muita vammaisia naisia. Eräs kurssille osallistunut oli liikuntavammainen Selamawit. Hän oli erittäin motivoitunut oppimaan ja sai kurssin parhaimpia arvosanoja. Osallistuminen kurssille ei kuitenkaan ollut Selamawitille itsestäänselvyys, sillä hänen perheensä pyrki estämään hänen osallistumistaan. Selamawitin sisarukset olivat kaikki kouluttautuneita ja työssäkäyviä. Perhe halusi pitää Selamawitin kotona huolehtimassa sisarustensa lapsista.


Kurssin päätyttyä Selamawit osasi lukea ja kirjoittaa. Hän haaveili omasta tulevaisuudesta ensimmäisen kerran eläessään. Selamawit halusi perustaa pienen kioskin ja ansaita omaa rahaa. Unelman toteutumiseksi on kuitenkin vielä tehtävää, sillä perheen asenteet eivät ole muuttuneet. Siksi EWDNA:n sosiaalityöntekijä toimii tärkeänä välittäjänä ja pyrkii muuttamaan perheen asenteita positiivisemmaksi, jotta he tukisivat Selamawitin itsenäistymistä samalla tavalla kuin sisarusten kohdalla.




Kuva: Jessica Ruscello / Unsplash

44 katselukertaa