top of page
Etsi

Abiliksen vapaaehtoisena valokuvaamassa Etiopiassa ja Mosambikissa

Jussi Hellsten on palkintoja voittanut valokuvaaja ja ohjaaja, joka vietti toukokuun alussa vajaa kaksi viikkoa Abiliksen vapaaehtoisena dokumentoiden vammaisten ihmisten elämää Abiliksen ohjelmamaissa Etiopiassa ja Mosambikissa. Ohessa Jussi avaa ajatuksiaan tästä mieleenpainuvasta kokemuksesta.


Minkälaisia tapaamisia koit?


Uskon että jokainen kohtaaminen tulee pysymään mielessäni ikuisesti. Ehkä pysäyttävin hetki oli Etiopiassa Down-tytön perheen kanssa, jotka sattumalta kohtasimme paikallisen toimijan infotilaisuudessa. On valitettavan tyypillistä, että mikäli perheeseen syntyy vammainen lapsi, isä vain lähtee ja jättää perheen. Tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan heistä huokui läheisyys, lämpö ja huolenpito. Keskusteluissa kysyimme tytöltä, millaisia toiveita hänellä on tulevaisuudelta ja hän kertoi haluavansa isona olla lääkäri, jotta voisi auttaa muita apua tarvitsevia. Tätä tytön vanhemmatkaan eivät olleet tienneet, mikä selkeästi liikutti meitä kaikkia.


Mikä yllätti tai miten havainnoit vammaisten ihmisten tilannetta?


Vammaisten asema kehittyvissä maissa on äärimmäisen haastava. Monet ovat kokeneet syrjintää, perheen heitteillejättöä ja väkivaltaa. Valtiollisilta tahoilta voi olla vaikeaa tai joissain tapauksissa mahdotonta saada tietoa oikeuksista. Esimerkiksi vierailuni aikana Mosambikissa selvisi, että joidenkin albiinojen kohdalla rekisteröityminen äänestämiseen ei ollut onnistunut, koska viralliseen asiakirjaan ei osattu ottaa henkilökuvaa oikein, josta olisi tunnistanut kyseisen henkilön.


Minkälaisiin projekteihin kävit tutustumassa?


Katim Disability Dance and Artistry - Etiopia, Addis Abeba

Hankkeen tavoitteena on parantaa 118 vammaisen oppilaan asemaa ja hyvinvointia, erityisesti heidän moraalisia, psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia taitojaan. Viikoittaiset sessiot sisältävät fyysistä harjoittelua, tanssiterapiaa ja kokemusten jakamista osallistujien ja muiden samanlaisia elämänhaasteita kohdanneiden vammaisten kesken. Tämä yhteinen tanssihetki oli lapsille selkeästi viikon kohokohta.





Salu Self Help Blind and Handicapped Association - Etiopia, Addis Abeba

Tämän hankkeen tarkoituksena on vahvistaa vammaisjärjestön aloittamaa mattoliiketoimintaa sekä syventää työntekijöiden koulutusta useisiin eri tehtäviin. Projekti on osa Sera Helsingin kanssa tehtävää yhteistyötä ja kestävän mattoliiketoiminnan arvoketjun luomista.





Aynalem Elias and Friends Hand Craft Work Partnership - Etiopia, Addis Abeba

Hanke mahdollisti uusille työntekijöille puukäsityötaitojen koulutusta huonekalujen ja koululle valmistettavien opettavien pelien valmistukseen.





Mosambikissa edelliset hankkeet olivat juuri päättyneet ja uusia ei ollut vielä aloitettu. Pääsimme seuraamaan vapaamuotoisemmin aikaisemmissa hankkeissa mukana olleiden ihmisten työelämää ja kotiarkea.


Mitä tiesit aikaisemmin Abilis-säätiöstä?


Olin tietoinen Abilis-säätiöstä, mutta tarkempi toiminta ei ollut itselleni entuudestaan tuttua.


Ensimmäisten yhteisten keskustelujen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että Abiliksen toiminta ja toimintatapa on yhdenmukainen omien arvojeni kanssa ja oli hienoa päästä tekemään yhteistyötä.

Oletko aikaisemmin käynyt kuvaamassa kehittyvissä maissa?


Vaikka toiminkin päätoimisesti kaupallisen kuvan parissa, koulutustaustani on dokumentaarisessa valokuvauksessa. Olen pidemmän aikaa etsinyt sopivaa Pro Bono-kohdetta, jossa pystyisin olemaan hyödyksi oppimallani työllä. Työni kautta olen päässyt matkaamaan useisiin maihin etenkin Aasiassa, mutta Afrikka oli jäänyt minulle tähän asti vain haaveeksi.


Mikä on tällä hetkellä valokuvausmaailmassa mielenkiintoisinta?


Valokuvakenttää ravisuttelee parhaillaan iso murros, kun keinoälyn avulla kuka tahansa voi luoda realistisia aidonnäköisiä valokuvia tyhjästä pelkillä tekstikehotteilla - esimerkiksi lyhyellä lauseella. Vain mielikuvitus rajoittaa toimintaa. Tämä asettaa kuitenkin ihmisten valveutuneisuuden ja medialukutaidaidon koetukselle. Vastavoimana uskon, että “aidon” vääristelemättömän kuvan arvo tulee nousemaan


Mistä näyttelysi ”Haaveita” kertoo? Mikä on kuvien sanoma?


Alusta asti oma tavoitteeni ja toiveeni oli kohdata ihmisiä yksilöinä ja päästä hetkeksi taltioimaan heidän todellista elämäänsä. Monien yksilöiden elämä ei todellakaan ole helppoa, osalle se on jopa äärimmäisen haastavaa, joten pyrin tuomaan kuviin mukaan useita eri tunnetiloja. Kuitenkin jokaisen henkilön kanssa keskustellessamme korostui toiveikas haave paremmasta, josta näyttelyn nimi juontaa juurensa.



Valokuvaaja Jussi Hellstenin Haaveita -näyttely Art Galleria Kaarisillassa 23.8.-10.9.2023.


Osoite: Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki


Tila on esteetön.


Tervetuloa!




Jussi Hellsten

Valokuvaaja ja -ohjaaja












66 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page