Vammaiset naiset ansaitsevat seksuaalista nautintoa

Seksi ja seksuaalisuus voi olla ihmiselle suuri ilon ja nautinnon lähde. Miten ihanaa on herätä omaan seksuaalisuuteensa, etsiä sitä mistä tykkää! Loppujen lopuksi tätä iloista etsimistä riittää koko iäksi. Oma keho ja seksuaalisuus ovat alati muutoksessa, joten löytämisen riemua riittää todennäköisesti aina vanhuuden päiviin asti.
Ilon ja riemun saa kyllä lytättyä helposti jo lähtötelineisiin. Olen kuullut vammaisilta naisilta, että heitä on saatettu jo kotona kohdella kuin sukupuoletonta puutarhatonttua, jonka teini-ikään ei hormonien hyrräys ja kaipuu toisen syliin muka kuulu. Naisten seksi-itsetuntoa osataan latistaa niin ulkonäköpaineilla, seksuaalisella häirinnällä kuin kaikenlaisella vähättelylläkin.
Monella naisella on kokemuksia siitä, miten heidän oma nautintonsa on ohitettu ikään kuin sivuseikkana. Nainen kykenee nauttimaan seksistä siinä missä mieskin ja myös vammaisilla naisilla on oikeus pysyä toisen ihmisen kanssa harrastettavassa seksissä saamapuolella.
Mikäli tarvitsee seksissä avustajaa, on tietysti opittava oikein erityisen hyvin kertomaan miten ja mitä haluaa. Toki jokaisen ihmisen on opittava kertomaan, miten toivoo itseään kosketettavaa. Me olemme kaikki erilaisia ja meillä pitää olla mahdollisuus nauttia itsestämme juuri sellaisina kuin olemme. On saatava itse asettaa rajat, ehkä vähän niitä kokeillenkin, jos sellainen tuntuu omalta jutulta.
Vammaiset eivät ole sen seksittömämpiä kuin muutkaan. Siksikin on tosi tärkeää, että vammainen pääsee itse valitsemaan itselleen sellaisen perheen ulkopuolisen avustajan, joka pystyy auttamaan myös seksikokeilujen äärelle. Kukapa haluaisi harrastaa seksiä niin, että pitäisi pyytää omaa äitiä se järjestämään.
Avustajia on taatusti moneen junaan, mutta yksi vähimmäisvaatimus on ammattimainen ja kunnioittava suhtautuminen asiakkaan pyyntöön pestä sooloseksivälineet. Kukaan, vammaan katsomatta, ei voi vaatia toista ihmistä harrastaman seksiä kanssaan, mutta masturbaatio olkoon kaikkien käsillä, oikeilla apuvälineillä.
Suhtaudun myös myönteisesti mahdollisuuteen ostaa suostumuksellista seksiä seksityön ammattilaiselta. Näin kansainvälisenä naistenpäivänä on hyvä todeta, että tämä asia jakaa naisasialiikettä ja feministejä. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuttaessa ei pidä kaihtaa myöskään varjoisia puolia: hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, joista monet naiset joutuvat kärsimään.
Kehitysmaiden vammaisten naisten seksuaaliterveyden edistäminen on myös Abiliksen heiniä. Kehitysyhteistyössä ja nuorten kanssa toimiessa puhutaan nimenomaan seksuaaliterveydestä, koska se terminä kuulostaa asialliselta. Siinä on kysymys seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvästä tiedosta, ehkäisyn saatavuudesta, sekä itsemääräämisoikeudesta.
Kautta maailman vammaisilta naisilta riistetään heidän oikeuttaan päättää itse omasta ruumiistaan. Nujerretaan heidän itsetuntoaan kauniina ja ainutlaatuisina seksuaalisina naisina, jotka ansaitsevat iloa, rakkautta ja nautintoa. Pidetään yhdessä vammaisten naisten puolta, kaikkialla maailmassa!

Rosa Meriläinen
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry pääsihteeri
Abilis-säätiön kummi
📸Heli Sorjonen



Mình có lần lướt đọc mấy trao đổi trên mạng شيخ روحاني thì thấy nhắc nên cũng tò mò mở ra xem thử cho biết. Mình không tìm hiểu sâu جلب الحبيب chỉ xem qua trong thời gian ngắn để quan sát bố cục جلب الحبيب cách sắp xếp شيخ روحاني các mục và trình bày nội شيخ روحاني dung tổng thể. Cảm giác là các phần được trình bày khá gọn, các Huren Berlin mục rõ ràng nên đọc lướt cũng không bị rối với mình như Hurentest Berlin vậy là đủ để nắm tin cơ bản rồi. جلب الحبيب
,
,
For anyone exploring wiki-style knowledge bases, the Viewwiki reference project offers a clean starting point worth bookmarking.
The project's main page provides a clear summary of what the assistant offers, emphasizing its low resource consumption and fast startup. It's refreshing to see a focus on performance-first design in the AI space. The page also lists the various messaging platforms it integrates with, which is a key consideration for practical use. Here is a minimal-resource AI assistant project that seems well-suited for lightweight deployments.
Parabéns