Ajatuksia YK:n vammaissopimuksen osapuolikokouksesta

Osallistuin pari viikkoa sitten YK:n vammaissopimuksen osapuolikokoukseen (COSP) New Yorkissa. Kokous on ollut tärkeä Abilikselle alusta asti, siis vammaissopimuksen julkaisemisesta asti, koska siellä pääsee tapaamaan valtioiden, vammaisten ihmisten järjestöjen ja monien muiden toimijoiden edustajia. COSPista löytyy organisaatioita ja uutta tietoa, joiden avulla voimme tukea kumppanimaidemme vammaisten ihmisten järjestöjä yhä paremmin. Erityisen tärkeää on löytää tahoja, joiden kanssa vammaisten ihmisten järjestöt ja ryhmät voivat tehdä yhteistyötä silloinkin kun meidän rahoittamamme hankkeet ovat päättyneet.

Kokoushuoneet ovat usein tupaten täysiä ja käytävillä saa kokouspäivinä väistellä, koska ihmisiä on valtavasti. COSPin viralliseen ohjelmaan kuuluvien kokousten ja sivutapahtumien lisäksi asiaan kuuluvat erilaiset iltavastaanotot, keskustelutilaisuudet ja organisaatioiden väliset tapaamiset ja kokoukset. Abiliskin järjesti Kirkon ulkomaanavun kanssa COSPin aikana keskustelun, jossa vammaisten ihmisten järjestöt eri maista jakoivat kokemuksiaan rauhanprosesseihin osallistumisesta.

Tekoäly kiinnosti COSPin osallistujia. Kuva on sivutapahtumasta, jonka yhtenä järjestäjänä oli Suomen YK-lähetystö.

Tänä vuonna COSPin pääteemana oli vammaisten oikeuksien vahvistaminen ja vammaisten osallisuus YK:n marraskuussa järjestettävässä Second World Summit for Social Development -kokouksessa. Alateemoina olivat innovatiivinen rahoitus, tekoäly ja alkuperäiskansoihin kuuluvien vammaisten ihmisten oikeudet. Ohjelman ja osallistujamäärien perusteella vaikutti siltä, että etenkin tekoäly kiinnosti osallistujia, koska se oli monelle aivan uusi asia. Tekoäly herättää sekä huolta että kiinnostusta, tarjoaahan se sekä mahdollisuuksia että uhkia.

YK:n ja kansainvälisten sopimusten yllä leijuu tällä hetkellä huolestunut tunnelma. YK:n rahoituspohja on heikentynyt, sopimukset kyseenalaistetaan yhä useammin. Niistä jopa irtaudutaan, vaikka nimenomaan pelottavassa ja epävakaassa maailmassa se ei ole viisasta. YK:n vammaisten oikeuksien komitea – se, jolle voi kannella YK:n vammaissopimuksen rikkomuksista – on vaikeuksissa, koska sen rahoitus on käynyt liian niukaksi.

Suomen YK-lähetystön vastaanotolla vaihdettiin tietoa siitä, mitä kokouksen aikana oli kuultu ja opittu. Sivutapahtumia ja tapaamisia on niin paljon, ettei yksi ihminen koskaan ehdi kaikkiin.

En voi kieltää, etten olisi itsekin pohtinut, onko ihmisoikeuksien puolustamisessa mitään järkeä aikana, jolloin valtiot lähinnä sekoilevat ja ilmapiiri on yhä uhkaavampi? Pitäisikö nyt vaan myöntää, että ei kannata edes yrittää? Ei tietenkään, sehän on sama kuin antaisi pahan voittaa! Ei ihmisoikeuksien puolustaminen ole koskaan ollut kivaa ja helppoa. Eniten sitä tarvitaan juuri vaikeina aikoina, siis silloin kun se on erityisen vaikeaa. Se, että ihmisoikeudet ovat valtioiden välisiä sopimuksia, on vain yksi puoli niiden olemuksesta. Ne ovat myös tai ennen kaikkea sorrettujen ihmisten työkalu omien oikeuksiensa edistämiseksi. Sitä ei voi meiltä kokonaan riistää.

Ehdin hetkittäin nauttia kokouksen lisäksi newyorkilaisista lehdistä ja maisemista.

YK:n käytävillä on kuvia ihmisoikeuksien puolustajista, periksiantamattomista ihmisistä. Yksi heistä oli vuosi sitten kuollut yhdysvaltalainen vammaisaktivisti Judy Heumann, joka oli yksi kansainvälisen itsenäisen elämän liikkeen perustajista ja kantavista voimista. Suomalaista kiinnostava yksityiskohta on, että Judy rakasti Suomea, hän olisi halunnut muuttaa tänne. Apple TV tekee hänestä parhaillaan elokuvaa, josta tulee kaikesta päätellen hieno ja merkittävä. Tämä antaa toivoa, koska siitä tietää, ettei Judyn ja hänen taistelujensa haluta antaa unohtua.

Amu Urhonen

Abilis-säätiön puheenjohtaja