top of page
Etsi

Ei mitään meistä ilman meitä!

Sananen Kynnyksen ja Abiliksen juhlavuonna.


Kalle Könkkölä perusti Abilis-säätiön 25 vuotta sitten vuonna 1998. Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry puolestaan viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Aikuisiksi ehtineet organisaatiot ovat monessa mielessä kuin sisaret. Toimittiin sitten kotimaassa tai ulkomailla, eniten meitä yhdistää ajatus itsenäisestä elämästä ja vertaistuesta. Abilis-säätiön tarkoituksena on edistää vammaisten ihmisten omaa toimintaa, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja itsenäisen elämän mahdollisuuksia kehitysmaissa ja Itä-Euroopassa. Kynnys ajaa ihmisoikeusjärjestönä näitä samoja tavoitteita myös kansallisesti ja toimintaamme kuuluu niin ikään vammaisjohtoisia järjestöjä tukeva kehitysyhteistyö.


Meille niin Kynnyksessä kuin Abiliksessa on itsestään selvää, että vammaiset ihmiset ovat parhaita asiantuntijoita omissa asioissaan. Yhtä lailla selvää on, että vammaiset ihmiset kaikkialla maailmassa tukevat toisiaan. Mistä moinen solidaarisuus? Kysymys on siitä, että erilaisista olosuhteista huolimatta vammaisia ihmisiä yhdistävät usein syrjinnän kokemukset. Toiselle vammaiselle ei tarvitse selittää, miltä tuntuu vaikkapa väheksyntä työmarkkinoilla tai terveydenhuollossa, esteellinen julkinen liikenne tai avustuksen puute.


Olen itse saanut lukuisia kertoja todistaa sitä positiivisen esimerkin voimaa, jota Kalle Könkkölä edusti matkatessaan maailmalla. Kalle oli pyörätuoleineen ja avustajineen aina siellä, missä apua tarvittiin, oli kysymys sitten Bosniasta sodan jälkeen tai pakolaisleiristä Syyrian rajalla.

Kaikki matkat eivät tietenkään ole suuntautuneet ainoastaan maailman pahimpiin kriisipesäkkeisiin. Tietysti olen kuullut kauheita tarinoita kestämättömistä tilanteista ja ihmisoikeusloukkauksista. Ne tekevät työstämme toisinaan vaikeaa jaksaa.


Yhtä arvokasta kokemusta voi kuitenkin jakaa esimerkiksi vammaisten naisten seminaareissa tai kiinnostavilla taidefestivaaleilla. Olen istunut monia hauskoja iltoja ja kuullut kymmenittäin tarinoita siitä, miten juuri toisen vammaisen ihmisen näyttämä voima ja vertaistuki ovat antaneet vammaisille ihmisille tarvittavan rohkeuden perustaa omia järjestöjään ja säätiöitään toisella puolella maailmaa. Olen itsekin jakanut matkoilla tarinani vammaisena naisena ja tuntenut yhteyden minua kuuntelevien vammaisten henkilöiden kanssa.



Kalle Könkkölällä oli ystäviä ympäri maailmaa.



Kaikki tunsivat Kallen ja sitä kautta myös Kynnyksen ja Abiliksen. Kalle ei tietenkään rakentanut Abilista tai Kynnystä yksin vaan yhdessä muiden aktivistien kanssa. Meillä, jotka jatkamme edeltäjiemme työtä, on tässä tärkeä perintö ja samalla suuri vastuu. Osa vastuuta on myös itsenäisen elämän liikkeen periaatteen ymmärtäminen. Jos vammaiset ihmiset eivät itse pidä meteliä äänensä kuuntelemisen puolesta, ei sitä kukaan muukaan tee.


Viime aikoina olen ajatellut Kallea ja muita edesmenneitä aktivisteja erityisesti Ukrainan sodan myötä. Kalle oli erityisen huolestunut vammaisten ihmisten unohtamisesta sodissa sekä konflikteissa, joita maailmassa riittää. Abilis on kanavoinut apua Ukrainan vammaisille ja nimenomaan vammaisten itse johtamille järjestöille koko sodan ajan. Tämä on juuri sitä työtä, jossa olen omalta pieneltä osaltani ylpeästi mukana. Se antaa runsaasti aihetta juhlintaan. Olkoot seuraavat vuosikymmenemme yhtä onnistuneita kuin edeltäjänsä!




Sanni Purhonen

Kynnys ry:n tiedottaja



94 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page