”Mikä oli ensimmäinen asia, jonka opit, kun aloitit työsi Abiliksessa?” Minulta kysyttiin tätä viimeisessä Abiliksen toimistokokouksessa, johon osallistuin. Jäädyin ihan kokonaan. Siitä on sentään melkein 20 vuotta kun aloitin Abiliksessa.
– Olen miettinyt kysymystä nyt eläkkeelle jäätyäni. Mieleen nousee ensimmäinen Abilis-matkani Mosambikiin vuonna 2005. Olin valmistautunut parhaani mukaan ja hankkinut varusteita, joita kuvittelin tarvitsevani. Matkan ensimmäinen osuus meni hyvin. Lentäessämme Lissabonista Johannesburgiin saimme kuulla, että Johannesburgin lentokentän työntekijät ovat aloittaneet lakon. Emme varmaankaan saa ruumassa olevia matkalaukkujamme mukaan. Ne laukut saapuivat lopulta pari päivää ennen kotimatkaa. Sillä aikaa olimme pärjänneet ostamalla ja lainaamalla vaatteita ja muuta tavaraa. Abiliksen työntekijä pärjää reissussa aina, tavalla tai toisella! Näin jälkikäteen voi sanoa, että se oli ensimmäinen suurempi asia, jonka opin, kun aloitin työt.
Olen ehtinyt oppia paljon muutakin kehitysyhteistyöstä etelän maiden vammaisjärjestöjen kanssa. Abiliksen hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Kalle Könkkölä totesi minulle kerran, että Abiliksen tukemat pienet projektit eivät ehkä muuta koko maailmaa kerralla, mutta ne projektit muuttavat ihmisiä.
Minä haluaisin lisätä tähän Kallen lausuntoon vielä sen, että vammaisjärjestöjen Abiliksen tuella toteuttamat projektit muuttavat ihmisten asenteita, sekä vammaisten että vammattomien. Vammaiset alkavat tiedostaa omat kykynsä ja oikeutensa. Heidän itsetuntonsa nousee. Vammattomat ovat usein vaikuttuneita siitä, että vammaisjärjestö on saanut rahoitusta ulkomailta ja toteuttaa itse omaa projektiaan. Heidän asenteensa vammaisia kohtaan muuttuvat parempaan suuntaan.
Jotain muisteluja käytännön asioista. Alkuaikoina saatiin hakemuksia kirjeitse ja faksilla. Jotkut yrittivät jättää hakemuksia puhelimella, mikä oli todella hankalaa koska yhteys saattoivat katketa milloin tahansa, eikä Abilis voinut käsitellä suullisesti jätettyjä hakemuksia. Nyt melkein kaikilla hakijoilla on sähköpostiosoitteet. Hakemusten käsittelyä on viime vuosina nopeuttanut ja auttanut paljon se, että Abiliksen toimistojen työntekijät Abiliksen ohjelmamaissa täyttävät hakemukset suoraan Abiliksen netissä olevaan tietokantaan.
Käytännön tietoa minulle on kertynyt jonkin verran. Kanankasvatus, lehmien pitäminen, perinnekäsityöt, tiedottamis- ja edunvalvonta projektit (radio jingles) jne. Erityisesti tämä kanankasvatus on minulla nykyään hyvin hallussa. Radio on hyvä tiedotusväline, koska se tavoittaa myös paikallisia kieliä puhuvat luku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset.
Kenttämatkat Abiliksen Suomen toimistosta etelän maihin ovat aina olleet mielenkiintoisia. Yritimme mahdollisuuksien mukaan järjestää matkat niin, että ainakin yksi vammainen suomalainen, joko Abiliksen projektikoordinaattori tai Abiliksen hallituksen jäsen, oli matkalla mukana. Näin pystyimme antamaan vertaistukea etelän vammaisille. Samalla näytimme tapaamillemme ihmisille, että vammaiset pystyvät tekemään työtä.
Nyt kun katson taaksepäin, yritän samalla miettiä mihin asioihin toivoisin Abilksen paneutuvan jatkossa. Vammaisten naisten ja tyttöjen projektien tukeminen on erittäin tärkeää. Etelän kenttämatkoilla kävi aina välillä niin, että Abiliksen tiimiä oli vastaanottamassa ehkä 20 miestä eikä yhtään naista. Ei, vaikka vierailun kohteena oleva projekti olisi ollut vammaisten naisten ja tyttöjen toimintaa tukeva projekti. Muistan kuinka Abiliksen tiimi kenttämatkoilla muutaman kerran kunnostautui kysymällä vammaisilta miehiltä, että missä kaikki naiset ovat. Isännät olivat vilpittömän hämmästyneitä ja selittivät että naiset ovat laittamassa ruokaa tms., tai sitten he alkoivat soitella vammaisille naisille, että tulkaa nopeasti tänne, suomalaiset haluavat tavata teidät. Onneksi vammaisten naisten ja tyttöjen järjestöjen toiminnan tukeminen on yksi Suomen kehitysyhteistyön läpileikkaavista teemoista. Abilis huolehtii siitä, että jokaisessa avustusta saavassa projektissa vähintään puolet projektiavustuksen hyödynsaajista on vammaisia naisia ja tyttöjä. Abilis myös myöntää avustuksia vammaisten naisten ja tyttöjen järjestöille. Toivon ja uskon että tämä hyvä työ jatkuu.
Työni Abiliksessa on ollut mielenkiintoista, hauskaa, vaativaa, opettavaa, joskus rasittavaakin, mutta aina on kulkenut mukana se tunne, että Abilis tekee tärkeää työtä!
Jaana Linna
Abilis-säätiön eläkkeelle jäänyt ohjelmakoordinaattori