Malawin matkalla – kohtaamisia, haasteita ja toivoa

Matkani Malawiin alkoi kolmella lennolla ja yli 21 tunnin matkustusajalla. Viimeinen lento myöhästyi, ja kun pääsimme perille, totesimme matkalaukkujemme jääneen tulematta. Ensimmäiset päivät kuluivat nyrkkipyykillä ja työkavereilta saatuja lainavaatteita käyttäen – minä kietaisuhameessa ja kollegani Slade paidassa. Näillä eväillä käynnistyi kymmenpäiväinen työmatka, joka toi eteen sekä haasteita että monia unohtumattomia kohtaamisia.

Malawia kutsutaan “Afrikan lämpimäksi sydämeksi” – eikä syyttä. Ihmiset hymyilevät, ottavat tulijat vastaan avoimin mielin ja kyselevät kuulumisia aidon kiinnostuneina. Arki on moniin Afrikan maihin verrattuna rauhallisempaa, myös liikenteessä. Maaseudulla tiet ovat kuoppaisia, sähköä ja katuvaloja ei aina ole, mutta elämä kulkee omaa rytmiään. Illan pimetessä klo 18 mennessä linnut hiljenevät ja punainen hiekkamaa jää hiljalleen varjoihin.

Baobab-puu (Adansonia) on yksi Afrikan tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä puista, ja sitä kasvaa runsaasti myös Malawissa. Puulla on paksu runko, joka voi varastoida tuhansia litroja vettä kuivia kausia varten. Monet yksilöt elävät useita satoja, jopa yli 2 000 vuotta.

Työmatka Sladen kanssa oli intensiivinen ja vaihteleva. Osallistuin kokouksiin, haastattelin ihmisiä, kuvasin Abilis-säätiön hankkeita ja seurasin lähietäisyydeltä arkea, jossa vammaiset henkilöt tekevät työtä paremman tulevaisuuden eteen. Esteettömyys nousi toistuvasti esiin – hotellien tiloista kuljetuksiin ja kokouspaikkoihin – sillä myöhemmin myös Mosambikin tiimi liittyi seuraamme Blantyressä. Kollegamme Carol käyttää pyörätuolia, ja halusimme varmistaa hänen sujuvan osallistumisensa.

Maaseutumatkoilla kohtasimme ruohonjuuritason vammaisryhmiä, joiden jäsenistä monet eivät osanneet lukea tai kirjoittaa – usein siksi, että kouluihin on ollut vaikea päästä, rakennukset ovat esteellisiä tai opetusta ei ole tarjolla vammaisille lapsille. Vaikka olosuhteet olivat haasteelliset, heissä näkyi valtava innostus kehittää omaa yhteisöään.

Abilis tukee ryhmiä toimimaan itse – omalla kielellään ja omista tarpeistaan lähtien. Oli hienoa nähdä, miten ryhmät jakavat ideoitaan ja tarttuvat mahdollisuuksiin vähäisistä resursseista huolimatta.

Mosambikin maakoordinaattori Cantol Pondja ja talousvastaava Carol Chiau osallistuivat Malawin tapaamiseen ja jakoivat kokemuksia Abiliksen hyvistä käytännöistä Mosambikissa. Oli hienoa olla mukana näissä mielenkiintoisissa keskusteluissa.

Matkalla sain kuulla monia tarinoita. Yksi niistä jäi erityisesti mieleeni: 24-vuotias Elisa, kuulovammainen kahden lapsen yksinhuoltaja. Hän myy tomaatteja elättääkseen perheensä, mutta haaveilee Abiliksen tuella katukioskista, jossa voisi myydä monipuolisemmin elintarvikkeita. Hänen toiveensa kuvastaa monien malawilaisten vammaisten naisten arkea – taistelua toimeentulosta ja paremman tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Abiliksen paikalliset työntekijät, Bridget ja Martha, ovat asiantuntijoita Malawin vammaiskentällä: he tukevat uusia vammaisryhmiä hakemuksissa, tiedottavat säätiön toiminnasta esimerkiksi radiossa ja sosiaalisessa mediassa sekä auttavat viestinnän esteettömyydessä. Heidän paikallistuntemuksensa ja vammaistuntemuksensa varmistavat, että monien ryhmien ääni todella kuuluu.

Työntekijämme Malawissa, Bridget Panda ja Martha Momba, ovat taitavia puhujia, jotka osaavat välittää tietoa Abiliksen hankerahoituksesta ruohonjuuritason ryhmille.

Työmatkat ovat aina intensiivisiä, mutta samalla äärettömän arvokkaita. Viestijänä koen tärkeäksi nähdä läheltä, millaista työtä Abilis tukee ja millaisia haasteita vammaiset ihmiset Malawissa kohtaavat. Olen itse etuoikeutettu – minulla on sisäkorvaistutteeni, koulutus ja perhe – ja matkalla ymmärrän sen ehkä kaikkein syvimmin. Kohtaamiset Malawissa muistuttavat siitä, miksi tätä työtä tehdään: jotta jokaisella olisi mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää ja osallistua täysivaltaisena yhteiskuntaan.

Katja Vis

Abilis-säätiön viestintäkoordinaattori