Abilis-säätiön laajoissa kuva-arkistoissa on varmasti jäljellä kuva kesältä 2000. Siinä Abiliksen varsinainen kehitysyhteistyösihteeri, KYS (Secretary for Development Cooperation) Taija Heinonen, ja hänen sijaisekseen alkuun neljäksi kuukaudeksi perehtyvä Tuula, eli minä, istumme hämmästyneen näköisinä putkitietokoneruutua tuijottaen Ihmisoikeusliiton kirjasto/kokoushuoneen nurkassa – silloisessa Abiliksen toimistossa.
Seinällä oli juliste, jossa nuorallakävelynuora on katkeamassa ja kävelijä vielä ylittää tasapainokeppi käsissään: Human Rights Can't Wait! - on julisteen teksti. Huoneessa oli lisäksi Suski, Taijan silloinen avustaja.
Sivupöydällä oli tulostin ja faxi, silloin tuiki tarpeelliset laitteet. Pöydällä oli iso pino keltaisia lentopostikuoria, joihin oli liimattu eksoottisen näköisiä postimerkkejä…. Etelän vammaisjärjestöt olivat onnistuneesti lähettäneet projektihakemuksiaan meille!
Me tiesimme, että voimme tehdä mahdolliseksi heille toteuttaa omia toiveitaan ja suunnitelmiaan itsenäisestä elämästä, ihmisoikeus- ja esteettömyyskoulutuksista ja toimeentulon hankinnasta – mikä molemminpuolinen onni!
Mikäpä meitä niin sähköpostissa hämmästyttää? Tuolloin aika oli aivan eri. Olisiko löytynyt ensimmäinen suora sähköpostiosoite Afrikkaan? National Union for Disabled Persons of Uganda, NUDIPU – oli esimerkiksi tavoitettu Tanskan invalidiliiton Kampalan työntekijän kautta. Tuolloin kontakteja vammaisten omiin järjestöihin hankittiin pääsääntöisesti Abiliksen hallituksen jäsenten kansainvälisten kontaktien kautta; Kalle, Maija, Ari, Pekka, Liisa… Joskus faxeja lähetettiin myös lähetysasemille esimerkiksi Tansaniaan – alueen aikuiset vammaiset tapasivat kerääntyä tällaisiin paikkoihin.
Muutamassa vuodessa maailma oli kontaktoitunut. Muutos oli selkeä – jollei muuten, niin joku nuori vammaisaktivisti oli hankkinut oman sähköpostiosoitteen nettikahvilan kautta. Paksummat hakemuslomakkeet tulivat toki edelleen lentopostissa.
Olivatko nämä kontaktit aitoja vammaisilta-vammaisille? Tätä pohdimme yhdessä. Abilis tarvitsi paikallisen, luotettavan ja itse vammaisen ihmisen käymään katsomassa ja tarkastamassa lähtötilanteen.
Luotiin partnerijärjestösysteemi, johon kuuluivat mm. seuraavat maat: Uganda, Intia, Tansania, Mosambik, Kambodža, Thaimaa ja pian myös Kirgisia, Kazakstan ja Tadzhikistan. Meillä oli nyt etelässä paikallisia työntekijöitä! Myös Helsingin toimistossa työskenteli puolenkymmentä työntekijää. Lyhytkasvuinen, viittomakielinen, vammaisen lapsen äiti, pyörätuolinkäyttäjä, maahanmuuttajia...
Abilis-säätiön toimisto muutti yhteisiin tiloihin sisarsäätiöiden Siemenpuun ja KIOS:n kanssa, mukaan tuli myös FIDIDA, Invalidiliiton vammaisten kehitysyhteistyöyhdistys.
Suomen hallitukset ovat vuosien saatossa vaihtuneet ja Abiliksen vuosittain käyttöönsä saama KEHY-raha kasvanut ja kutistunut. Kontaktit ovat helpottuneet. Postipostia käytetään harvoin tai ei enää ollenkaan. Partnerijärjestöjen työntekijät kirjaavat faktoja suoraan samaan tietokantaan kuin Helsingin toimiston ohjelmakoordinaattorit.
Historian havinaa.
Tuula Heima-Tirkkonen
Abilis-säätiön pitkäaikainen työntekijä, joka vastasi mm.
säätiön viestinnästä.
コメント