top of page
Etsi

Roskia ja osallisuutta

Herään joka aamu puoli kuudelta. Peseydyn, juon kupin kahvia ja käyn parvekkeella nuuhkimassa ilmaa. Pukeudun säänmukaisesti. Eteisessä oven pielessä odottaa jo roskapihdit. Mielessäni se on kuitenkin mahtava ase, jolla muutetaan maailmaa ennallistamalla sitä siihen asuun, johon Jumala sen loi. A weapon of mass protection.

Aamun roskakierrokset ovat elämäni parhaita hetkiä. Ilma on kuulas ja raikas, usein tyynikin. Ihmiset uinuvat vielä vuoteissaan, joten normaalisti niin hälyisillä kaduilla on tilaa ja rauhaa vaeltaa. Kaupunkiluonto sitävastoin vaikuttaa uskomattoman rikkaalta ja eloisalta juuri aamun varhaisina tunteina. On aikaa noukkia, tehdä havaintoja ja ajatella Havukka-Ahon ajattelijan lailla sinisiä ajatuksia. Roskat tulee poimittua siinä sivussa kuin itsestään.

Miksi teen tätä, kysytään. Voisin antaa jokaiselle kysyjälle omanlaisensa vastauksen. Mielestäni olisi tärkeämpää kysyä, miksi en tekisi. Tai miksipä kukaan ei haluaisi toimia luonnon hyväksi, vaikkapa edes viemällä omat roskat roskikseen, tai noukkimalla ohimennen maasta roskan mukaansa?

Aloitin roskankeruun keskellä koronapandemiaa, koska minua alkoi suorastaan karmaista pensaiden ja puiden alettua muistuttaa dystooppisia joulukuusia lehvistä roikkuvine kertakäyttömaskeineen. Koska ihmiset etäilivät, heillä oli aikaa liikkua ja valitettavasti siinä ohessa myös roskata luonnossa, joten muutankin ryönää oli penkat pullollaan.

Ensireaktioni roskatulvaan oli toimia kuten normaali-ihminen toimii, eli ruikutin ongelmasta Facebookin kaupunginosaryhmässä ja lähettelin kiukkuisia viestejä kaupungin viranhaltijoille. Koska keuhkoamiseni ei kuitenkaan tuottanut mainittavaa tulosta, päätin lopulta kääriä hihat ja päätin alkaa kerätä roskia itse. Ystäväni esitteli minulle roskapihtien käytön ja sehän olikin niin hupaisaa, että jäin ihan koukkuun. Koska olin hiljattain jäänyt eläkkeelle, minulla oli myös aikaa toteuttaa harrastustani, jota nyttemmin voinee luonnehtia jo intohimoksi tai jopa elämäntavaksi. Tänä vuonna olen elämäntapaillut jo 248 ostoskassillisen eli liki 7500 litran verran.

Lähiluonnon puhdistumisen ja yleisen viihtyisyyden sekä luonnossa liikkumisen tuomien terveyshyötyjen lisäksi roskien keruu on tukenut myös osallisuuttani useammallakin tasolla ja tavalla.


Autismikirjon ihmisenä minulla on perusasetuksena jatkuvasti kalvava ulkopuolisuuden tunne. On usein kovin raskasta elellä tässä neurotyypillisille tehotuotantoyksilöille huippuunsa viritetyssä maailmassa kaikkine ihmeellisine kirjoittamattomine tapoine ja normeineen. Luonnossa sellaista erillisyyttä ei ole, vaan siellä kaikki tuntuu, noh, luonnolliselta.

Kun siivoan luonnosta sellaisia elementtejä, jotka ovat omiaan aiheuttamaan vieraantumisen kokemusta, eli ihmisen jättämiä roskia, tunnen samalla huumaavaa yhteenkuuluvuutta luomakunnan kanssa. Fokukseni on siirtynyt egosysteemistä kohti ekosysteemiä.

Osallisuuteni on kuitenkin lisääntynyt myös siten kuin neurotyypilliset ihmiset osallisuuden tavallisesti ymmärtävät. Olen kohdannut roskaretkilläni nyt parin vuoden aikana huomattavasti enemmän kotikulmieni ihmeellisiä asukkaita kuin edellisen 20 vuoden aikana yhteensä. Monet heistä kaltaisiani yksineläjiä ja heistä suuri osa juttuseuran puutteessa. Kiva kun voin olla edes hetken olemassa heillekin! Alussa touhuihini suhtauduttiin täällä ehkä hiukan epäluuloisesti, mutta nykyään monet tulevat jo iloisesti kiittämään, moikkaamaan ja jutustelemaan. En ole kotikaduillani enää pelkkä varjo, vaan tuttu ja turvallinen osa yhteisöä. Niin introvertti kuin olenkin, se ei voi olla lämmittämättä mieltäni.

Roskankeruu on tuottanut minulle jo kukkuramitalla onnistumisen kokemuksia. Näinkin yksinkertaisessa asiassa voi kehittyä jatkuvasti ja väitän että autistisista piirteistäni kuten sinnikkyydestä, pikkutarkkuudesta, rutiinien tarpeesta ja vahvasta visuaalisesta erottelukyvystä on tässä toimessa suurta hyötyä. On voimauttavaa, kun saa nähdä kätensä jäljet ja sen muutoksen minkä melko pienellä vaivalla voi saada aikaan. Vaikka autismi hankaloittaakin elämää monin tavoin, tietyissä asioissa se voi olla kuitenkin suureksi hyödyksi ja iloksi. Täytyy vain onnistua löytämään tai luomaan itselle sellainen ympäristö ja tehtävä, joka tukee hyvinvointia ja auttaa kasvamaan parhaalla mahdollisella tavalla, parhaaksi versioksi itsestään.

Minulla on ollut ilo olla mukana Abiliksen toiminnassa, koska se jakaa ne samat arvot, jotka ohjaavat omaakin arkeani. Abiliksen tukemat hankkeet edistävät maailman heikoimmassa asemassa olevien ihmisten osallisuutta yhteisöissään ja heidän tahtoaan ja oikeuttaan käyttää taitojaan ja osaamistaan. Roskia kerätessäni olen oppinut, että itsearvostuksen ja itsetunnonkin kannalta on ensiarvoisen tärkeää saada kokea, että tulet huomatuksi ja saat olla hyödyksi itsellesi, yhteisölle ja kenties koko planeetalle.



Jan-Mikael Fredriksson

Abilis-säätiön hallituksen jäsen



278 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page