Tavoitteista ja kehitysyhteistyöstä

Olen urheillut pyörätuolikelausta vajaa kaksikymmentä vuotta tätä kirjoittaessani ja tänä aikana väistämättä kasvanut niin urheilijana kuin ihmisenä. Nuorempana ajatus esikuvana olemisesta tai menestyksestä tuntui jopa vieraalta ja oudolta. Tätä nykyä näkemykseni näistäkin asioista on muuttunut. Ensimmäistä kertaa tämä ymmärrys alkoi kuitenkin jo muuttua vuonna 2009, kun kilpailin Intiassa maailmankisoissa.

Kyseinen matka muistutti minua ensinnäkin oman tilanteeni ainutlaatuisuudesta sekä hyväosaisuudestani. Samalla aloin myös hahmottamaan esimerkin ja tavoitteiden merkitystä paremmin. Tuohon aikaan paraurheilu oli vielä täysin lapsenkengissä Intiassa, ja rehellisyyden nimissä vammaisten oikeudet olivat vielä nykyistäkin paljon heikommalla tolalla. Oma tilanteeni Suomessa sai perspektiiviä. Meidän kilpailemisemme Intiassa antoi myös perspektiiviä heille, niin oudolta kuin se tuntuikin.

Saman kisamatkan aikana tein myös huomion omasta kehityksestäni ja tavoitteistani. Olin kehittynyt runsaasti, mutta matkaa lajin kansainväliseen kärkeen riitti. Silti vuosien pienetkin kehityksen vaiheet alkoivat näkyä tuloksissani. Intian kisoja seuraavana vuonna 2010 teinkin pitkän aikaa voimassaolleen edellisen ennätykseni 100 m matkalla.

Tuon 2010 kesän tuloksien saavuttaminen tuntui muutama vuosi sitä ennen kaukaa haetulta unelmalta. Kuitenkin järkevillä välitavoitteilla ja määrätietoisella työllä välitavoitteista kasvoikin pitkä kansainvälinen ura, mikä on sisältänyt mm. pronssimitalin Euroopan-mestaruuskilpailuista ja kolmet paralympialaiset sekä lukuisia muita arvokilpailuja.

Urani ja menestykseni typistäminen puhtaasti tavoitteisiin ja työhön ei olisi kuitenkaan rehellistä. Takana on myös ollut erittäin kattava tukiverkosto ja lukuisia yhteistyökumppaneita, joilla jokaisella on ollut vaikutus tuloksiini. Olen tarvinnut apua moneen eri asiaan, aina taloudellisesta puolesta henkiseen valmentamiseen ja muuhun tukeen.

Myöhemmin onnekseni urheilu-urallani ovet ovat avautuneet myös moneen muuhun toimintaan. Yksi näistä avautuneista ovista on ollut Abilis-säätiön hallituksen jäsenyys. On ollut mielenkiintoista huomata, Kuinka paralleelit kehitysyhteistyössä ja urheilussa ovat yllättävänkin samanlaiset. YK:n aiemmat vuosituhattavoitteet (MDG) olivat monella tapaa kunnianhimoisia ja saavuttamattoman oloisia. Tästä huolimatta niistä saavutettiin useampikin.

Nykyiset YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteet kaipaavat resursseja, määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä ja kykyä kohdata vastoinkäymisiä, mitä eittämättäkin on tiedossa tulevaisuudessa. Nämä tavoitteet voivat tuntua nyt kaukaisilta ja mahdottomilta, mutta välitavoitteilla ja sitoutuneisuudella uskon, että niistäkin useampi tulee toteutumaan.

Ympyrä on myös urheilun osalta sulkeutunut tämän kirjoituksen osalta. Intia on nykyään useammassa yleisurheilun lajissa monella tapaa menestyneempi kuin Suomi, niin vammattomien kuin parayleisurheilun parissa. Samalla esimerkiksi urheilijoiden palkitsemisessa ja huomioimisessa Intia voi toimia esikuvana Suomelle.

Maailma muuttuu.

Esa-Pekka Mattila

Abilis-säätiön hallituksen jäsen.

Esa-Pekka on vammaisurheilija,

jonka lajina on pyörätuolikelaus.