Kävin äskettäin SASKin, eli Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen, järjestämän verkkoluennon. Luento käsitteli vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista ja yhteiskunnallista asemaa. Luennon pitäjänä toimi vammaisaktivisti, yhdenvertaisuusasiantuntija ja SASK – lähettiläs, Julianna Brandt-Smal. Luento oli ensimmäinen sarjassa vammaisten henkilöiden oikeuksista, jotka SASK järjestää tänä vuonna. Luento keskittyi yleisesti vammaisten ihmisten oikeuksiin ja eri lähestymistapoihin vammaisten henkilöiden kohdalla.
Uutena harjoittelijana Abiliksella tämä luento antoi minulle paljon ajateltavaa. Näin paljon yhtenäisyyksiä luennon ja Abiliksen toiminnan välillä. Esimerkiksi luennoitsija Brandt-Smal painotti vahvasti sitä, että vammaisten ihmisten on tärkeää päättää omista asioistaan. Abilis on sitoutunut siihen, että vammaiset pystyvät elämään itsenäisesti ja hankkimaan oman elannon. Yhteiskunta on kuitenkin rakennettu vammattomille ihmisille ja tämä tekee elämisestä monelle vammaiselle ihmiselle vaikeaa. Monet rakennukset ja kulkuvälineet ovat esteellisiä. Kouluissa tai työpaikoilla ei oteta huomioon vammaisten henkilöiden tarpeita sekä oikeuksia. Ihmisten asenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat myös paljon vammaisten ihmisten hyvinvointiin yhteiskunnassa.
Eri lähestymistapoja vammaisten ihmisten olemassaoloon
Luennon opettavin osuus itselleni tuli eri malleista, joita käytetään myös nykyään yhteiskunnassa vammaisten ihmisten kanssa toimiessa. Perinteinen malli nojaa paljon ihmisten taikauskoihin ja ennakkoluuloihin vammaisista henkilöistä. Vammaiset ihmiset nähdään joko syntisinä tai jumalan suosion saaneina. Heidän vuokseen rukoillaan tai järjestetään manausrituaaleja, joilla karkotetaan ”paha henki” vammaisesta henkilöstä.
Tämä on itselleni varsin tuttu ajattelumalli, koska tulen hyvin konservatiivisesta uskonnollisesta taustasta. Vammaiset ihmiset olivat joko jumalan kiroamia tai siunaamia riippuen vammasta. Vammaisten henkilöiden puolesta rukoiltiin ja toivottiin heille terveyttä ja paranemista.
Toinen malli, eli hyväntekeväisyysmalli, on myös minulle tuttu uskonnossa kasvaneena. Vammaiset ihmiset nähdään hyväntekeväisyyden kohteena ja riippuvaisina vammattomista ihmisistä. Vammaiset henkilöt eivät voi koskaan oikeasti elää itsenäistä elämää tämän mallin mukaan. Sen sijaan he tarvitsevat aina apua jokaiseen asiaan elämässä. Tämä ajatusmalli on laajasti käytössä isossa osassa maailmaa. Monessa yhteiskunnassa se myös nähdään hyvänä asiana vammaisille ihmisille, vaikka malli riistää vammaisilta henkilöiltä heidän itsemääräämisoikeutensa. Saman tekee lääketieteellinen malli, joka näkee vammaiset ihmiset sairaina ja epänormaaleina. Lääketieteellisen mallin mukaan vammaisissa ihmisissä on jotain vikaa fyysisesti. Tämä vika voi olla mallin puoltajien mukaan ruumiissa tai aivoissa. Tämä vika, tämä puutteellisuus, pitäisi voida parantaa lääketieteellisin keinoin. Lääketieteellinen malli on erittäin yleinen kaikissa yhteiskunnissa ja sitä vastaan on vaikeampi tapella. Tämä johtuu siitä, että lääketieteellinen malli yrittää käyttää tiedettä tekosyynä vammaisten ihmisten sortoon.
Viimeisin ja uusin malli taas vastustaa kaikkia näkemyksiä, missä vammaiset ihmiset nähdään viallisina, syntisinä tai riippuvaisina. Tämä on ihmisoikeusmalli. Ihmisoikeusmallissa vammaiset henkilöt nähdään tasa-arvoisina ihmisinä muiden ihmisten joukossa. Vammaisille ihmisille kuuluu kaikki samat oikeudet mitä muille ihmisille. Tätä mallia myös Abilis käyttää työssään vammaisten henkilöiden kanssa globaalissa etelässä. Abilis korostaa muun muassa juuri vammaisten ihmisten itsenäistymistä ja osallistumista yhteisön asioihin. Taustani takia olen joutunut tappelemaan yhteisössäni tasa-arvon puolesta erityisesti tytöille ja naisille. Tämän takia Abiliksen työ ihmisoikeusmallin toteuttamisessa istuu hyvin omaan vakaumukseeni tasa-arvon puolesta. Ihmisoikeusmalli on se, mihin jokaisen yhteiskunnan pitäisi vakavasti pyrkiä. Tätä kautta vammaiset ihmiset voivat saavuttaa tasa-arvoisemman elämän.
Kohti parempaa ymmärrystä ja tasa-arvoisempaa maailmaa
Luennolla käytiin myös läpi monia stereotypioita, joita vammaiset ihmiset kohtaavat. Negatiiviset stereotypiat voivat olla esimerkiksi sitä, että vammaiset henkilöt nähdään viallisina, laiskoina tai taakkoina. Positiiviset stereotypiat tulevat yleensä siitä, että vammaisia henkilöitä (kuten vammaisia urheilijoita) verrataan vammattomiin henkilöihin. Esimerkiksi ”katso kuinka tämä henkilö pystyy juoksemaan ilman jalkoja, mikä on sinun tekosyysi, että olet niin laiska?” Stereotypioita ja asenteita vammaisia ihmisiä kohtaan pystytään parhaiten muuttamaan, mitä näkyvämmäksi vammaiset ihmiset tulevat yhteiskunnassa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mitä enemmän tapasin vammaisia henkilöitä ja puhuin heidän kanssaan, sitä vähemmän jäin kiinni stereotypioihin tai yleisiin asenteisiin vammaisista ihmisistä. He ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heillä on omat tunteensa, ajatuksensa ja unelmansa. He elävät elämäänsä yhteiskunnassa muiden joukossa. Vammaisten ihmisten kohtaaminen tulee toivottavasti lisäämään vammattomien ihmisten ymmärrystä vammaisten elämästä. Tämä ymmärrys toivon mukaan myös auttaa vammattomia henkilöitä toimimaan liittolaisena vammaisille henkilöille yhteiskunnan eri osa-alueilla. Toivon, että harjoitteluni Abiliksella antaa minulle laajemman ymmärryksen vammaisten ihmisten kohtaamista haasteista ja ongelmista. Abiliksen kautta toivon myös saavani käytännöllisiä keinoja vammaisten henkilöiden liittolaisena toimimiseen.
Abilis-säätiön viestinnän harjoittelija
Comments